Korvia kuumottavaa tekstiä |
||
Jeesuksen ylimmäispapillista lausumaa Herranhuoneesta pari tuhatta vuotta sitten |
||
hyttynen
siilataan,pilkku viilataan*, kameli nielaistaan kaikkine
karvoineen ja vaikka on hirsi |
||
|
|
|
* ( ' )jood on heprean kielen pienin kirjain,mikä tarkoittaa mm.käsi,käsivarsi,erityisesti Jumalan käsi.Matt.5:17-20 |
||
Jeesuksen Kristuksen olemuksesta ja auktoriteetista Opetuslapsi
ja apostoli Johannes Jeesuksesta Johanneksen evankeliumissa,jonka
kirjoittajana häntä pidetään; Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Sana
tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme
katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä
ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja
totuutta. Hänen täyteydestään me kaikki
olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti
Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. |
||
Matt.22:ssa
Jeesuksen kuulijakunnassa on saddukeuksia ja fariseuksia ja he
tekevät useita "teologisia" kysymyksiä,myös
Jeesus kysyy |
||
Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen Matt.23:1-
2. sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. 3. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. 4.
He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja
panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo
niitä sormellakaan liikuttaa. 6.
ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia
istuimia synagoogissa, 7. ja tahtovat mielellään, että
heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset
kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.' 8. Mutta te älkää
antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän
opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. 9. Ja isäksenne
älkää kutsuko ketään maan päällä, 10. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. 11.
Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän
palvelijanne. 13. Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle,ettekä salli meneväisten sisälle mennä. 14. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun syötte leskien talot, jopa näön vuoksi pitkiä rukouksia pitäen! Sentähden saatte sitä kovemman tuomion. 15.
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut,
kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden
käännynnäisen;ja kun joku on siksi tullut,niin
teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman,
16.
Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: 'Jos joku
vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta
jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on
valaansa sidottu'! 18. Ja: 'Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin hän on valaansa sidottu.' 19. Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää? 20. Sentähden, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen kautta ja kaiken kautta,mitä sen päällä on. 21.
Ja joka vannoo temppelin kautta, vannoo sen kautta ja hänen
kauttansa, joka siinä asuu. 22. Ja joka vannoo taivaan
kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta 23.
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut,
kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja
kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, 24. Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin! 25.
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut,
kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä
ne ovat täynnä ryöstöä ja
hillittömyyttä! 27.
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut,
kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne
kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä
täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! |
||
Kuuluisin Jeesuksen seuraajaksi tullut fariseus on pakanain apostoli Paavali Ap.t.26:5 (26:1-9) |
||
Siunaa
ja varjele meitä,Korkein kädelläs. Herramme,kirkasta
meille kasvos laupiaat, Tutkien
sydämemme silmäs meihin luo. Virsi: 584 |