Ja Jumala
loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi,
mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
Jumala
siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa
hedelmälliset,lisääntykää ja täyttäkää
maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan
lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää
ja liikkuu."
Jumala
sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä
tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja
kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät.
Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja
taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä
elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät
kasvit." Niin tapahtui.
Siihen
aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei maan päällä
ollut vielä yhtään pensasta eikä edes ruoho
ollut noussut esiin, sillä Herra Jumala ei ollut antanut
sateen kastella maata eikä ihmistä vielä ollut
maata viljelemässä. Mutta
maasta kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan.
Ja
Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen
sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin
ihmisestä tuli elävä olento.*
Herra Jumala istutti
puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti
ihmisen, jonka oli tehnyt.. Herra Jumala kasvatti maasta esiin
kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden
hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin
keskelle hän kasvatti elämän puun sekä
hyvän- ja pahantiedon puun. Herra Jumala asetti ihmisen
Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.
Herra Jumala sanoi
ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista
puista. . Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä
ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä,
jona siitä syöt, olet kuoleman oma."
1.Mos.1:27-30,1.Mos.2:4-16
Mutta nyt Kristus on
herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat
kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin
kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä
niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös
kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi
1.Kor.20-22
Herra, sinä olet meidän
turvamme polvesta polveen. Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Ravitse meitä
armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme
päivistä.
Ps.90:1-2 ja 14
|